Virtuaalisovellus näyttää historiallisen Orun linnan Toilassa

Orun linna vuonna 1902.

Vuosien ajan on leikitty ajatuksella rakentaa sodassa tuhoutunut Toilan Orun linna uudelleen. Nuori tarttolainen yritys BlueRay toteutti  suunnitelman ja tarjoaa virtuaalilasien avulla aikavaellusta linnassa. 

BlueRayn perustaja, historiantutkija Mairo Rääsk katsoo, että vaikka Orun linna joskus rakennettaisiinkin uudelleen, se olisi uusi rakennus. Ei se 1800-luvun lopussa varakkaalle pietarilaiskauppiaalle Grigori Jelissejeville rakennettu villa, josta tuli ennen toista maailmansotaa Viron tasavallan presidentin kesäresidenssi.

Virtuaalisovelluksella hän voi välittää yhteisölle ja matkailijoille jotain sellaista, jota ei ole mahdollista fyysisesti luoda uudelleen. 

Puistossa kävijöillä piti ennen olla elävä mielikuvitus voidakseen ymmärtää, missä linna sijaitsi ja millainen se tarkalleen oli. Virtuaalilasit lainaamalla kuva selkiytyy. Orun linnakokonaisuutta voi tarkkailla monesta kulmasta. Kolmiulotteisten ulkonäkymien lisäksi avautuu joidenkin tilojen sisänäkymiä, esimerkiksi presidentin virkatilat ja ruokasali.

Vierailija sattuu yhteen vuoden 1938 kesäpäivään ja näkee linnan sellaisena kuin se oli uudistuksen jälkeen. Kun virolaiset teollisuusmiehet ostivat 1930-luvun puolivälissä linnakokonaisuuden puistoineen ja lahjoittivat ne valtion kesäresidenssiksi, paikkaa kohtasivat suuret uudelleenjärjestelyt. Vuosia hylättynä ollut linna ja puisto kunnostettiin puolessatoista vuodessa. 

Italialaistyyppinen linna pyrittiin tuunaamaan virolaistyyppiseksi. Ulkoisesti linna jäi pitkälti entiselleen, sen sijaan presidentin konservatiivinen maku heijastui sisustuksessa, esimerkiksi kansallisin aihein koristelluissa matoissa. 

”Itsenäisyyden ajan lopulla Orun linna oli toisaalta presidentin edustuspaikka ja kesäresidenssi, johon hän aina kun mahdollista, pyrki matkustamaan. Toisaalta taas se oli presidentin toinen virkarakennus, johon valtion päämies kutsui vieraitaan luodakseen lähempiä suhteita ja syventääkseen siteitä”, voi lukea kokoomateoksesta Alasi ja haamri vahel − artikleid ja mälestusi Konstantin Pätsist eli suomeksi Alasimen ja vasaran välissä – artikkeleita ja muistelmia Konstantin Pätsistä.

Orun linnasta puhuttaessa ei pääse yli eikä ympäri sodassa tuhoutuneen Orun linnan rakentajasta, eräästä Venäjän varakkaimpiin kauppiaisiin ja teollisuusmiehiin kuuluneesta Grigori Jelissejevista. 

Maan huvilan ja puiston perustamiseen hän osti vuonna 1897. Mutta miten juuri Toilan Orusta tuli Jelissejevin ”valittu”? 

Siitä, miten kaikki alkoi, kertoo meille Viron aikainen vuoden 1936 lehti Huvitav žurnaal (Kiinnostava aikakauskirja) artikkelissa, jonka otsikkona oli Orun linna retkenä Viron kauneimpaan paikkaan:

”Tiedetään kertoa, että kun upporikas venäläiskauppias Jelissejev päätti rakentaa itselleen villan kesäkuukausien viettoa varten, hänen summittainen valintansa osui Itämeren rannikolle. Täältä hän arveli löytävänsä sopivan paikan, joka eroaisi hänen ikäviksi muuttuneista luksusvilloistaan Ranskan Rivieralla. Vaatimukset uuden kesänviettopaikan valinnassa olivat ankarat, ja arkkitehdit vaelsivat koko Itämeren rannikon löytääkseen jotain edes suunnilleen sellaista, josta heidän käskijänsä haaveili.

Tarkastamatta eivät jääneet Latvian tunnetuimmat meren rantamien asutuskeskukset, mutta sikäläisiä paikkoja ei uskallettu tarjota vaateliaalle miehelle. Sitten saavuttiin lopulta Virumaan rannikolle, Toilan Oruun. Täällä ei ollut enää epäilyjä – tänne me rakennamme, emmekä minnekään muualle. Viron rannikko oli niin vahvasti lumonnut paljon nähneet ja matkustaneet asiantuntijat. Ja niin kohosikin Oruun arkkitehti Gavril Baranovskin työn tuloksena rakennus, jonka tuolloisen isännän kuvitelmissa ei pitänyt olla mikään linna, vaan yksinkertaisesti pieni mukava mökki.”

Paikallisten silmät eivät olleet eläessään nähneet kolmekerroksista, lähes kuudenkymmenen huoneen huvilaa ja kastoivat sen linnaksi. No, millaisessa kesämökissä kohoaisi kahden kerroksen läpi ylellinen juhlasali, jonka katosta riippuvat suuret kristallikruunut ja seinillä ovat saman tyylin pienet seinävalaisimet? Tai jossa kauppiaan rouvan käytössä on kylpyhuone, joka on varustettu uima-altaalla?

Linnakokonaisuuteen kuului myös kirkko, talvipuutarha eksoottisine kasveineen, maneesi hevostalleineen ja harjoituskenttineen sekä kaksikerroksinen palvelusväen talo, jossa nyt toimivat Toilan lukion alaluokat ja taidekoulu. Kaikki tämä jäi heitteille, kun Jelissejev poistui bolshevikkien toteuttaman  lokakuun vallankumouksen jälkeen Ranskaan.

Viron presidentin isännänkättä linnakokonaisuus sai tuntea vain joitakin vuosia. Konstantin Pätsin viimeinen päivä Orun linnassa oli 16. heinäkuuta 1940. Sota-aikana perääntyvät puna-armeijan sotilaat sytyttivät linnan tuleen. Lopullisen iskun antoivat saksalaiset, jotka räjäyttivät vetäytyessään linnan kellariin sijoitetut ampumatarvikkeet, joka hävitti palaneet rauniot.

Konstantin Pätsin pojanpoika Matti Päts on Toilan asukkaiden kanssa tavatessaan muistellut, että Kultarannassa olevaan Suomen presidentin kesäresidenssiin verrattuna Oru oli huomattavasti upeampi ja suurempi.

”Olen kuullut myös  juttuja, joiden mukaan Oru oli Viron tapaiselle valtiolle liian mahtava. Miten sen nyt ottaa? Jos sellainen linna oli olemassa, olisiko sen pitänyt antaa ränsistyä täysin? Olen kuullut myös presidentin adjutantin Herbert Grabbin pojilta, että upseerit olivat keskenään puhuneet: Oru on liian kaunis pysyäkseen kauan”. 

Aina on ollut ihmisiä, joiden mielestä Viro ansaitsisi sellaisen upean linnan nytkin ja entinen Jelissejevin villa tulisi koko komeudessaan rakentaa uudelleen. Eräs linnan uudelleen rakentamisen innokkaimmista kannattajista on Toilan kunnanjohtaja Eve East. ”Näin unessa linnan ja sen, että kuljen siellä ympäriinsä. Se jäi kummittelemaan minulle”, hän kertoo ilmestyksestään.

Siihen saakka, kun uudelleen itsenäistyneen Viron teollisuusmiehet uudelleen kokoavat voimansa ja avaavat kukkaronsa, voi Orun linnaa ihailla vanhoista valokuvista tai virtuaalilaseilla linnan puutarhassa kulkien. 

Toilassa on edelleenkin kaksi majoituspaikkaa, joissa linnan henkeä voi haistella. Puistossa sijaitseva Toilan Valgevilla on rakennettu samaan aikaan kuin linna. Linnakokonaisuuteen kuuluessaan sitä kutsuttiin koirien taloksi – Jelissejevit kasvattivat metsästyskoiria ja niille tuo talo rakennettiinkin. Sittemmin siellä on toiminut esimerkiksi poliisiasema, sairaala ja huvila. Nykyisin Valgevillan vieraiden käytössä on kaksi tilavaa ja tyylikästä apartamenttia. 

Toilan kunnassa historiallisen Pika-kadun alussa herättää huomiota villa Meretare, joka on Orun linnan tapaan Jelissejevin ”hoviarkkitehdin” Gavril Baranovskin luomus. Alkuun Meretaren rakennus rakennettiin parantolaksi; ensimmäisen Viron tasavallan aikaan siinä toimi täyshoitola Villa Inda. Meretaren nykyinen emäntä Jaana Nurro muutti huvilaan Suomesta ja kartanon mittasuhteet omaava rakennus on hänelle samaan aikaan koti ja vierastalo, jossa hän majoittaa matkailijoita.

SIRLE SOMMER-KALDA 

Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:

https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/

Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.

Sinimäkien sotamuseo antaa historialle ihmisten kasvot

Ivika Maidere (oik.) opastaa ryhmää Sinimäkien museossa.

Viron verisimmällä taistelutantereella sijaitseva Vaivaran Sinimäkien museo on pieni, mutta siellä tehdään suuria asioita. Tuorein näyttelyesine on pihalle asetettu aito panssarivaunu.

Näyttelytalona on Vaivaran kartanon entinen aitta, ja  näyttely on omistettu vuoden 1944 ankarille taisteluille. Panssarintorjuntatykkien, kranaatinheittimien, käsiaseiden ja univormujen lisäksi on näytteille asetettu sotilaiden henkilökohtaisia esineitä pakista huopatossuihin saakka. Suurin näyttelyesine on näyttelytalon takana teltassa ja se on kaksikymmentä vuotta sitten Kurtnan Mätasjärvestä rannalle vedetty T-34 -panssarivaunu. 

Museon vetonaula on samalla Itä-Virumaan sotahistoriaklubin Otsing (etsintä) arvokkain löytö. Saksalaiset ottivat tämän T-34:n venäläisiltä sotasaaliiksi ja maalasivat siihen omat tunnuksensa. Vetäytyessään he upottivat sotakoneen ammuksineen järveen. Vaikka tankki olikin järven paksussa mutakerroksessa hyvin säilynyt, klubin jäseniltä on  kulunut sen kunnostukseen vuosia.

Historiallaista aineistoa.

Sota-aikaan ei voi Sinimäillä palata vain näyttelyesineitä katsellen, vaan myös roolileikkiin osallistumalla. Museo kutsuu perheitä ja ystävyysseurueita osallistumaan aikamatkalle, joka kertoo ihmisten pakenemisesta Narvan alueelta vuoden 1944 sotatalvella ja virolaisten miesten kutsumisesta Saksan armeijaan.

Elämyksellinen museo-ohjelma on palkittu Itä-Virumaan parhaan uuden seikkailun tittelillä. Liityn yhteen ensimmäisistä ryhmistä, joille sitä testataan. Eräänä lämpimänä kesäpäivänä museonjohtaja Ivika Maidre esiintyy Merikülan Meetana ja hänen työtoverinsa Tõnis Tolpats saksalaisena koulutusupseerina, jotta voidaan eläytyä vuoden 1944 sotatalveen.

”Tammikuussa 1944 Leningradin edustan rintama alkaa liikkua. Saksalaiset joukot ovat olleet Leningradin lähellä jo kolme vuotta, mutta nyt rintama siirtyy sieltä kahdessa viikossa Narva-joelle, jonne helmikuuhun mennessä kootaan suuria voimia. Helmikuussa 1944 oli Viron tuolloinen pääministeri Jüri Uluots pitänyt radiopuheen ja sanonut, että kaikki Viron miehet lähtevät nyt rintamalle, sillä käynnissä on toinen vapaussota”, Ivika Maidre esittää lyhyenä johdantona.

Sitten mennään asiaan: vieraille ojennetaan kutsuntakäsky ja heidät värvätään sotaväkeen. Kutsun teksti on aitoa vastaava, ja eroaa vain sikäli, että kutsuttujen joukossa mainitaan myös naisia, joita Saksan armeijassa ei päästetty rintamalle. Pieni jousto on perusteltua, sillä ryhmässämme naiset muodostavat huomattavan enemmistön.

Tulevia sotilaita tervehtii koulutusupseeria esittävä Tõnis Tolpats, joka on Ivika Maidren tapaan historiantutkija. Hän pyytää kaikki ”koulutuskasarmiin”. Ensin tutustutaan varusteisiin, joissa saksalaisen sotilaan piti rintamalla selvitä. 

”Alusvaatteita ei ole valitettavasti näyttää, mutta saksalainen sotilas käytti tällaista pitkää ja kummallista paitaa, joka vaikuttaa melkein mekolta. Vaatteiden alla se oli lämmin. Kasarmissa sotilas hän käytti sitä yöpaitana. Ja jalkarättejä Saksan armeijassa ei käytetty – käytettiin sukkia”.

Alusvaatteista liikumme eteenpäin palveluspuvun luo. Vaikka vuonna 1944 Hugo Bossin suunnittelemassa univormussa ei menty rintamalle, näki niitä kotirintamalla ja me näemme myös. ”Se oli viimeinen hyvännäköinen uniformu, jatkossa kaikille armeijoille tuli maastokuvioiset asut, jotka eivät olleet niin hyviä maaleja. Samoin alettiin käyttää matalia päähineitä ja kypäriä”. 

Tõnis Tolpats pysähtyy pitempään erään sotilaan perustunnuksen – kypärän kohdalla. 

”Kun tällainen nykyaikainen teräskypärä otettiin käyttöön, pään vammojen määrä väheni 80 prosenttia. Se todettiin ensimmäisessä maailmansodassa: yksikkö, joka käytti kypäriä, sai huomattavasti vähemmän päävammoja. Ajatelkaa, miten paljon ilmassa liikkuu kaikenlaista roskaa: kiviä, puuta. Luonnollisesti kypärä suojasi myös pienemmiltä sirpaleilta ja kimmonneilta luodeilta. Tämän kypärän paino on ihanteellinen. Kokeiltiin myös raskaampia, jotka pysäyttivät luodin, mutta ne eivät olleet perusteltuja – sotilaat tahtoivat heittää ne pois.

Naisten heikkous kauniiden esineiden suhteen saa vahvistusta, kun avautuu mahdollisuus kokeilla saksalaisen sotilaan tyylikästä reppua. Ivika Maidre heittää kysymyksen: miksi siinä on vasikannahka päällä? Jotta selällä olisi lämmin? Jotta ylhäältä katsottuna näyttäisi siltä, kuin vasikka on liikkeellä? Se korvaa tyynyt?

”Aivan, ensinnäkin sitä voi käyttää pään alla, mutta eräs muu syy on tärkeämpi: vasikannahka suojasi vaatetta kastumiselta”.

Alkuun tähän pieneen reppuun piti mahtua vararuoka ja varajalkineet. Kun sota eteni, annettiin  suurempi reppu: kankainen, helppo valmistaa, tilavampi. Nykyäänkin käydään sellainen mukana marjoja poimimassa.

Ivika Maidre kertoo, että vuoden 1944 tarina ei ole vain sotilaiden, vaan myös paikallisten naisten ja lasten tarina, sillä heidän piti paeta sodan jaloista.

”Seutumme ihmiset pakenivat tammikuussa, helmikuussa ja varsinkin Narvan maaliskuun pommitusten jälkeen. Ihmiset pelkäsivät itsensä ja perheensä puolesta”, Ivika Maidre kertoo lisäten, että mieliala ei kuitenkaan ollut toivottoman synkkä. ”Monet, jotka vuoden 1944 alussa lähtivät, luulivat poistumisen olevan väliaikainen”.

Todellisuudessa Viron koilliskulman väestö ei saanut palata kotiinsa.

”Uraanin rikastustehtaan vuoksi paikalliset eivät saaneet suurta määrää kirjoillaololupaa. Miten voisi salaisen kohteen läheisyyteen päästää ihmisiä, jotka olivat olleet sinua vastaan? Tuli uusia ihmisiä, joille ei ollut maamerkkejä. Kaikki oli pommitettu maan tasalle, paikallisia ei ollut ja he ajattelivat näin: neuvostogeologit ja rakentajat tulivat ja rakensivat kaiken. Tuli loistava elämä, sillä ennen täällä ei ollut yhtään mitään. Mitä siitä, että ennen suurta poistumista oli kaikki olemassa, mutta siitä ei ollut enää kertojia”. 

Ja mitä tuli Merikülassa asuneesta Süvalepan Meetasta, jota Ivika Maidre roolileikissä esittää? Nuorta naista ei pelastanut edes se, että hän oli ollut ennen Viron Neuvostoliittoon liittämistä aktiivinen kommunisti.

”Ei kannata luulla, että kaikki olivat neuvostovaltaa vastaan. Todellisuudessa virolaisten joukossa oli niitäkin, joka luulivat, että nyt saapuu työkansan valta. Meeta ei juossut tiehensä, sillä Puna-armeija oli hänen armeijansa. Hän odotti sitä. Kun 14. helmikuuta maahan tehtiin maihinnousu, oli Merikülaan jäänyt joitakin vanhuksia ja Meeta sylilapsineen. Mutta sota on sotaa ja maahan työntyville sotilaille oli sanottu: virolaiset ovat tehneet saksalaisten kanssa yhteistyötä, ei mitään armoa! Ja kukaan ei kysynyt Meetalta, mikä hänen vakaumuksensa oli. Meeta tapettiin, samoin hänen lapsensa”.

Ivikan mukaan tuon ajan lehdet julkaisivat kauheita kuvia syyttömän lapsen ja naisen tappamisesta, mutta nyt tiedetään jo, että sama kohtalo oli vanhuksillakin.

”Ja maihin nousseidenkaan juhla ei kestänyt kauan. Kuvitelkaa, että kun maihin nousee noin 400 miestä, mutta joen varren rautatien ja maantien ylittää vain neljästä seitsemään miestä. Loput saavat surmansa tai vangitaan. Se ei ollut menestystarina ja siitä ei puhuta. Meetan ja hänen kohtalotovereidensa muistoksi on kuitenkin kivi, jossa lukee, että heidät tappoivat fasistiset ryöstövalloittajat. Joten olkaa hyvät – taas yksi elämän pelikortti! Mutta miksi sitten kiven luo ei voi asettaa selvittävää kylttiä? Siksi, että se pysyisi Merikülassa luultavasti vain kolme päivää”.

Mitä kuitenkin voi tehdä, on kertoa kertomatta jääneitä tarinoita ja sen Vaivaran Sinimäkien museo tekeekin. Antamalla historialle ihmisten kasvot. Siksi, että historia ei ole vain numeroiden, vaan myös ihmisten historiaa.

SIRLE SOMMER-KALDA 

Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:

https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/

Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.

                                                                                          

Sakan kartano on törmärannikon helmi - yövy ylellisessä kartanohotellissa, nauti kauniista luonnosta

Sakan kartano.

Törmärannikkoa kaunistavassa Sakan kartanossa tapaa toisinaan edelleenkin nostalgisoivia aatelisia – viimeisten kartanonherrojen jälkeläisiä – mutta kaikki vieraat voivat olla vakuuttuneita siitä, että heitä kohdellaan siellä kuin aatelisia.

Sakan kartanokokonaisuus on baltiansaksalaisten perintöä, mutta siellä ei olisi nykyisin ensiluokan ravintolaa, upeaa tanssisalia, aikakaudelle tyypillisesti kalustettuja sviittejä, wellness-spata eikä huolella hoidettua puistoaluetta, jos nykyinen omistaja Tõnis Kaasik ei olisi hionut raunioitumisen rajoilla olleesta kartanosta törmärannikon helmeä.

Neuvostoaikaan täällä isännöivät neuvostorajavartijat, jotka jättivät poistuessaan jälkeensä vandalismin tuhoaman kartanokeskuksen ja hoitamattoman puiston. Vuonna 2001 Tõnis Kaasik osti raunioituneen kokonaisuuden ja rakensi sen matkailukartanoksi kymmenessä vuodessa. 

Kartanon ydin ja sen ympäristö ovat moitteettomassa kunnossa ja tunnustuksena siitä on saatu presidentiltä kaksi kauniin kodin palkintoa. Lisäksi Sakalla ovat majoittuneet kaikki uudelleen itsenäistyneen Viron presidentit. Yli 150-vuotiaassa uusrenessanssityylisessä päärakennuksessa on myös Riigivaneman eli valtionvanhimman sviitti. Sen kalusteet on tuotu Englannista ja runsain puukoristeluin varustetut kalusteet – vaatekaappi ja vuoteet – ovat jo sinällään nähtävyyksiä. 

Sakan kartano ei ole tosin omistajansa Tõnis Kaasikin koti, mutta sitä voi kutsua hänen elämäntyökseen. Laajalti tunnetaan tarina siitä, miten maantieteilijä, luonnonsuojelija ja entinen ympäristöministeri sattui Sakalle ensimmäisen kerran opiskelijana tehdessään tutkimustyötä Pohjois-Viron putouksista. Sakan putousaskelmien kuvaaminen päättyi nuorelle miehelle rajavartijoiden suorittamaan pidätykseen. Lopputyönsä hän päätti lauseeseen: ”Saka ansaitsee parempaa”.

Tõnis Kaasik on pitänyt sanansa. Siitä on osoituksena tämä voimaa täynnä oleva paikka. Paikka, jossa kohtaavat muinaisarvot – törmärannikko luonnonarvona ja kartano kulttuuriarvona.

Kartanon isäntä on kunnostanut lisäksi entiset sotilaskohteet. Rajavartioston valonheitinrakennus on nykyisin konferenssitilat sisältävä meritorni, sotaväen varastorakennus taas leirintärakennus julkisine käymälöineen ja pesutiloineen matkailuautoilijoita varten. Sotaväen kaatopaikkana käyttämään entiseen sorakuoppaan on rakennettu laululava, joka on suosittu paikka kesäkonserteille ja esityksille. 

Erottamaton osa kartanokokonaisuutta on ikipuiden koristama puistoalue, jolle ilmettä antavat paviljongit ja pergolat, polut ja keinukenttä. Tärkeä paikka kartanon omistajan sydämessä on Baltian klinttiä esittelevällä ulkonäyttelyllä. Miljardeja vuosia käsittävä ”Ajan tie” antaa katsauksen Viron geologiasta ja siihen kuuluu siirtolohkareen mittaisia näytteitä kivilajeista.

Maakunnan tunnetuin luonto-opas Enn Käiss esittää siellä kysymyksen: mikä on se, joka on pellolla ja jonka luona on yleensä luonnonsuojelumerkki? Siirtolohkare. Ja miksi se on siirtolohkare? Koska se on ensimmäinen Suomesta tullut humanitaarinen apu, joka saapui Viroon jo 5000 vuotta ennen kuin virolaiset itse.

Ylellistä majoittumista.

Kartano on ollut Sakalla lähes 400 vuoden ajan. Se perustettiin sen jälkeen, kun Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf oli lahjoittanut täkäläiset maat Skotlannista kotoisin olleelle Jürgen Leslielle. Leslie oli Narvan raatimiehenä yli kaksikymmentä vuotta, mutta asui lähinnä omilla maillaan Sakalla. Myös kartanon viimeisillä omistajilla Löwis of Menareilla oli skotlantilaiset juuret ja he poistuivat Virosta 2. marraskuuta vuonna 1939.

Baltiansaksalaisten pakkosiirtymisestä muistuttaa Sakan kartanossa muistomerkki Umsiedlung, joka on Tõnis Kaasikin perheen lahja Viron tasavallan satavuotispäiväksi ja samalla kumarrus baltiansaksalaisille näiden luomasta  Viroon jääneestä perinnöstä. 

Sakan-Ontikan liuskekivitörmälle pystytetty muistomerkki on 6,5 metrin korkuinen metalli-ikkuna, joka on avoinna merelle päin. Avatusta ikkunasta lentää ulos kolme pronssista kattohaikaraa. Saksan kansallislinnut vaikuttavat korkealla törmällä mahtavilta ja symboloivat niitä tuhansia perheitä, joiden piti toisen maailmansodan aattona jättää kotimaansa. 

Heiner von Löwis of Menar, joka oli kaksivuotias, kun hänen perheensä siirtyi Sakalta Saksaan, on Tõnis Kaasikille kiitollinen sekä muistomerkin pystyttämisestä että kartanon pelastamisesta. ”Se, mitä hän on tehnyt ja miten hän on saanut kartanon taas elämään, on ihailtavaa. Minulta kysytään usein, olenko Sakalla käydessäni surullinen. En, tunnen vain kiitollisuutta”, hän sanoi muistomerkin avajaisissa. 

Heiner von Löwis of Menarin ensimmäinen uudelleen tapaaminen Sakan kanssa tapahtui neuvostoajan lopulla, kun kartanon päärakennus oli erittäin huonossa kunnossa. Sen jälkeen entinen sotilas on palannut Sakaan yhä uudelleen. Hän on järjestänyt tänne sekä kulttuurimatkoja että pitänyt täällä sukukokouksiaan. Nykyisin Löwis of Menar -nimisiä on 35 maassa. Heidän joukossaan on tiedemiehiä ja lääkäreitä, poliitikkoja ja toimittajia.

Aateliset vieraat suosivat luonnollisesti majoittumista päärakennukseen, mutta Sakan kartano on huomaavainen isäntä ja kartanosta jokainen lomailija löytää majoituksen itselleen sopivaan hintaan. Majoitus vaihtelee telttailusta tilavaan sviittiin asti. Kahden ääripään väliin jäävät matkailuautomajoitus, leirintämökkihuoneet ja kolmen tähden hotellihuoneet kartanon sivurakennuksessa, jossa aikoinaan oli upseerien asuntoja.

Rentoutumista kylpylässä.

Holvikattoinen ravintola kartanon päärakennuksessa on avoinna kaikille, ei vain kartanossa majoittuville. Koska Sakan kartanon ravintola on koko Virossa tunnettu maukkaasta ruoastaan, tulosta suositellaan ilmoittamaan etukäteen ja varaamaan ravintolasta pöytä. Pieni vinkki: asiakkaiden suosikki on naudan sisäfilee perunagratiinin, wokkivihannesten ja punaviini-katajanmarjakastikkeen kera.

Ravintolasta voi tilata myös eväsretkikorin raikkaassa ulkoilmassa ruokailuun. Sopivan paikan eväiden syömiseen löytää joko kartanon puistosta tai hotellin alapuolella sijaitsevalta hiekkarannalta, johon pääsee portaita pitkin.

Porrastasanteilta voi ihailla vehreää klinttimetsää, jota kutsutaan myös pohjoismaiseksi sademetsäksi. Sakan ranta on yksi luontokuvaajien suosikkipaikoista. Outoa ajatella, että vielä 15 vuotta sitten tuota kauneutta saattoi ihailla vain 50 metrin korkuisen törmän päältä. 

Luonnonystävät, jotka haluavat kulkea retkipolkua, saavat hotellista kartan, joka opastaa alas rantaan, sieltä mahtavan vesiesityksen tarjoavan Kivisillan putouksen luo ja takaisin törmän päälle.

Retkipolku, joka on vai kaksi kilometriä pitkä, tarjoaa portaiden vuoksi melkoisen fyysisen rasituksen. Suurinta rasitusta eivät saa kuitenkaan jalka- vaan silmälihakset, joiden tulee kaikin voimin ponnistella tavoittaakseen kaiken tuon kauneuden. Sekä luonnon että ihmiskäsien luoman.

SIRLE SOMMER-KALDA

Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:

https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/

Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.

Viron itäisimmässä maakunnassa on seikkailumaan tuntua ja paljon jännittäviä nähtävyyksiä

Narva-Joesuussa voi nauttia rantaelämästä.

 Itä-Virossa järjestetään ensi syksynä ensimmäisen kerran maakunnan tunnustilaisuus – kolmepäiväiset seikkailufestivaalit nimeltään Seiklusfest. Seikkailla täällä voi tietysti myös vuoden muina 362 päivänä yhdistelemällä elämyksiä spa-rentoutukseen, maukkaaseen ruokaan ja nähtävyyksiin, joita Viron itäisimmässä maakunnassa on riittämiin.

Kun matkailulehti Traveller tilasi jokin vuosi sitten Itä-Virumaata esittelevän jutun, ja se pakotti pohtimaan maakuntaa kokonaisuutena. Jutulle asetettu 7000 kirjaimen raja aiheutti hankaluuksia, sillä miten Itä-Virumaan runsaita houkutuksia voisi kuvata niin vähillä sanoilla? Ilmeni, että se on mahdollista, kun rajoitutaan vain ruokahalun herättämiseen. 

Joten: Itä-Virumaa on seikkailumaa, jossa voi seikkailla ilmassa, vedessä sekä maan alla ja päällä.  

Omana seikkailunaan voi pitää jo rajakaupunki Narvaa. Siellä virolaisetkin voivat kokeilla, selviääkö viron kielellä vai ei. Narvan museossa selviää. Kesäisin linnoituksen pohjoispiha muuttuu 1600-luvun käsityöläisten pihaksi, jossa toimii apteekki, tekstiili-, puu-, keramiikka- ja sepän paja. Pohjoispihan tilaisuuksien kalenteriin mahtuu monta teemapäivää, nahkataiteesta  rohdoskasvien käyttöön asti.

Narvan linnassa voi eläytyä historiaan.

Tänä kesänä vierailijoille avautuu tähän asti suljettuna ollut linnoituksen itäsiipi uusine näyttelyineen. Narvan museon oppaiden johtamat tutustumiskäynnit auttavat löytämään myös muuten suljetun Kreenholmin alueen, jossa voi saada aavistuksen siitä, miten suunnaton täkäläinen tekstiiliteollisuus on ollut. Nyt Kreenholmiin suunnitellaan mahtavaa viihde- ja liikekeskusta. Ensimmäisenä vaiheena tästä on Varese-saaren historiallisissa puuvillavarastoissa alkanut Kreenholmin tekstiilimaailman rakentaminen. Ainutlaatuinen matkailunähtävyys tulee kertomaan puuvillaan, tekstiiliin ja muotoiluun liittyviä tarinoita. 

Kahtena viime kesänä on Varese-saarelle päässyt Tarton Uuden teatterin kesänäytelmän Kremlin satakielet (Kremli ööbikud) ansiosta. Näytelmä toi Narvaan kymmeniätuhansia kotimaisia matkailijoita. Oli symbolista, että laulaja Jaak Joalan elämä avautui näytelmässä nimenomaan täällä Viron ja Venäjän rajalla, sillä rakastettu laulaja itse jäi kahden maailman – Viron ja Venäjän – väliin.

Täysin omalaatuinen maailma avautuu Narvan tekojärven luona, jossa kanavat ja niitä reunustavat venevajat muodostavat Narvan Venetsiana tunnetun alueen. Siinä missä narvalaisten datšat ovat esimerkkejä spontaanista arkkitehtuurista, tunnustettua nykyarkkitehtuuria edustaa rajakaupungissa Joaorun rantapaviljonki, joka oli myös ehdolla Viron arkkitehtiliiton vuoden palkinnon saajaksi, ja Tarton yliopiston Narvan oppilaitoksen rakennus, jonka suunnittelijat saivat Viron kulttuurirahaston vuosipalkinnon. 

Vanhaa Narvaa ei ole kovin paljon jäljellä, mutta sitä etsiessä kannattaa linnoituksen, Kreenholmin ja raatihuoneen ohella kurkistaa 300-vuotiaan Victoria-bastionin kivisiin kasematteihin, jotka Euroopan unionin rahoituksen turvin avattiin matkailijoille. Eurorahalla on kauniin ilmeen saanut myös jokipromenadi, josta avautuu  näkymä Venäjälle.

Elämyksiä lupaa myös kävelykierros naapurikaupungissa Sillamäellä, jossa hiljattain uudistettiin Mere-puistotie. Promenadi alkaa kulttuurikeskuksen luota ja johtaa stalinistista arkkitehtuuria edustavasta kaupungin keskustasta meren rantaan. 

Promenadillaan voivat ylpeillä lähes kaikki Itä-Virumaan kaupungit. Kohtla-Järven promenadille ilmettä luovat suihkulähteet, maakuntakeskus Jõhvin promenadia koristavat kirkkaanpunaiset karpalotuolit ja valkoiset lumipalloja muistuttavat valaisimet. Pitkät perinteet omaavan kylpyläkaupungin Narva-Jõesuun promenadin varrella levähtämään kutsuvat puiston penkit, tyylikkäät paviljongit ja rannan hiekkadyyneille rakennetut terassit.

Narva-Jõesuun suurin aarre onkin 12 kilometrin pituinen mäntymetsän rajaama hiekkaranta. Narva-Jõesuu ei ole tosin niin ehostettu kuin Viron kesäpääkaupunki Pärnu, mutta rannan kauneuden osalta Narva-Jõesuu voittaa kilpailijansa ylivoimaisesti.

Yhtä hyvän kesänviettäjien paratiisin löytää Peipsi-järven hiekkaiselta pohjoisrannalta, jossa hiekkarantaa riittää yli 30 kilometriä Kauksista Vasknarvaan saakka. Tämä ranta sopii varsinkin niille, joiden mielestä merivesi on kylmää. Lämminvesistä rantaa ja upeaa luontoa löytää myös Viron järvisimmältä alueelta. Kurtnan järvistöön kuuluu yli 40 järveä. Retkipolkua kulkemalla niistä onnistuu samalla kertaa nähdä yksitoista.

Oru-puisto.

Itä-Virumaan tunnetuimmat retkipolut ovat Kotka ja Selisoo, jotka johtavat soiden salaperäiseen maailmaan. Retkipolkua voivat nykyisin kulkea myös Viron korkeimman putouksen, Valasten putouksen ihailijat. Tunnelmaltaan romanttisemman kävelykierroksen tarjoaa Toilan Orun (suomeksi laakson) puisto vanhoine puistoteineen, suihkulähteiden kaunistamine linnanpuistoineen, runsaslajisine arboretumeineen, valkoisine paviljonkeineen ja salaperäisine luolineen. Täällä on muun muassa kuuluisa Hõbeallika-luola.

Silloin kun kesäilma ei suosi ulkona oloa, lomailijan käytössä on monta ensiluokkaista kylpylää, joita kannattaa hakea Narva-Jõesuusta, Toilasta ja Mäetaguselta.

Kun ajatellaan sanaa ”seikkailu”, ensimmäisinä tulevat mieleen Viron kaivosmuseo, Kiviõlin seikkailukeskus ja Aidun vesimaailma. Nämä kaikki liittyvät virolaisen ruskean kullan eli palavankiven kaivamiseen ja ovat kääntäneet teollisuuden matkailun palvelukseen.

Entisellä kaivospaikkakunnalla Kohtla-Nõmmella sijaitseva kaivosmuseo tarjoaa Viron syvimmän elämyksen. Sitä varten laskeudutaan kypärä päässä ja kaivosmiehen takki päällä jopa kahdeksan metrin syvyisiin kaivoskäytäviin, jotka ovat yhtä kosteita ja hämäriä kuin siihen aikaan, kun sieltä vielä tuotiin palavaakiveä ylös.

Maanalaisen kokemuksen jälkeen voi tarjota itselleen maanpäällisen adrenaliiniannoksen. Rikastustehtaan luota lähtee Adrenaator Grupin louhossafari, joka vie maastureilla vaikeakulkuiseen maastoon. Siellä on niin vuorenhuippuja, tekojärviä kuin kanjoneitakin. 

Seikkailukolmion seuraava huippu sijaitsee Kiviõlissä. Se on enemmän tunnettu jätemäelle perustettuna talvikeskuksena, jossa voi tavata Kelly Sildarunkin, mutta se tarjoaa  myös kesäistä viihdettä. Liikennekaupunki, sammutusakatemia, kesäinen lumirengasrata, mäkiautorata ajanottoineen ja korkealla seikkailupuisto houkuttelevat yhtä lailla niin perheitä kuin koululaisryhmiäkin.

Kohtla-Nõmmea ja Kiviõliä lähellä avautuu lisäksi vesimaailma, joka on perustettu entisen palavankiven louhoksen tekomaastoon. Aidu Veemaa -nimistä keskusta kehitetään siten, että sikäläisillä kanavilla voi järjestää huipputason soutukilpailuita. Tavallisille kävijöille siellä on varattu  viihteellistä vesitoimintaa.

Ulkoilmassa liikkumista suosii myös Alutagusen loma- ja urheilukeskus Pannjärvellä. Talvella hiihtoladut ovat siellä käyttökunnossa silloinkin, kun muualla Virossa tulee tyytyä mutajuoksuun. Pannjärvellä on valaistujen kuntopolkujen lisäksi ympärivuotinen snowtube- ja seikkailupuisto, jossa toiminnan kruunaa ilma-ajelu järven yli. 

Kulttuurista kiinnostunut kävijä ei voi Itä-Virumaalla välttää Kuremäen luostaria. Yli satavuotiaassa nunnaluostarissa on nykyajan elämän vaatimat mukavuudet, muun muassa modernit energianlähteet kuten tuuligeneraattorit ja aurinkokennot. Toisaalta luostarissa eletään kuten vanhaan aikaan, eli työ vaihtuu rukoiluun ja rukoilu työhön. Ainoan Virossa toimivan ortodoksisen naisluostarin portit ovat avoinna vieraille.

Kuremäen luostari.

Historiasta ja kulttuurista kiinnostuneiden kannattaa tehdä myös kartanokierros. Esimerkiksi Kukrusen kartanolla on mahtava nimi ”polaarikartano”, jonka se on saanut von Tollien suvun yhden jäsenen Eduardin mukaan, joka innokkaana vaeltajana etsi Sannikovin maata. Kukrusen kartanonäyttely kertoo baltiansaksalaisista, von Tollien suvusta ja myös elämästä arktisilla alueilla. Ontikalla suurin nähtävyys on nykyisin kartanon omistaja – Suomen historian menestyksekkäin alppihiihtäjä, maailmanmestari Kalle Palander. 

Itä-Virumaan löytämiseen ei yksi päivä riitä. Yöpymispaikkojen valikoima on suuri ja tasokkaita paikkoja, joissa ruokailla, syntyy jatkuvasti lisää. Ravintolaopas White Guide 2020 suosittelee näillä main viittä ruokapaikkaa: Gruusialainen taverna Mimino sijaitsee Jõhvin kupeessa, kahvila Muna Tarton yliopiston Narvan oppilaitoksessa, ravintola Rondeel Narvan linnassa, ravintola Franzia Narva-Jõesuussa ja Tulivee-ravintola Liimalan rannalla.

SIRLE SOMMER-KALDA 

Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:

https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/

Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.

Mäetagusen kartanohotellissa koet kodikasta ylellisyyttä

Mäetagusen kartano.

Mäetagusen kartanon muinaiset omistajat von Rosenit ihailevat nyt entisiä kiinteistöjään pilven reunalta, mutta heidän nimensä elää edelleen: kartanohotellin vieraita tervehtii kolmivärinen kissaneiti Miisbeth von Rosen.

Näin siinä tapauksessa, että nukkumiseen tulee  tauko. Sillä tiedossahan on, että jos nukkuminen olisi olympialaji, kissat saisivat kaikki palkintosijat itselleen.

Jos Miisbeth von Rosenin päiväohjelma ei mahdollistakaan vieraita vastaan kävelyä, sitä ei kannata ottaa loukkauksena. Päinvastoin – kartanon tuolilla uinuvaa aatelisneitoa seuratessa saattaa ehkä tarttua kissojen ihailtava taito tehdä vain sitä, mistä pitää: olla rentoutunut ja onnellinen. 

Lähes kokonaan entisöity Mäetagusen kartanokokonaisuus sopii rentoutumiseen. Viron kartanosivuston mukaan Itä-Virumaalla on 69 kartanoa, joista suuri osa on vailla käyttöä. Mäetagusen kartano on yksi miellyttävä poikkeus.

Mäetaguse on aina kuulunut Virumaan suurimpien kartanoiden joukkoon ja tunnetuin kartanonherra Otto Fabian von Rosen on jättänyt historiaan ristiriitaisen jälkensä. Liivinmaan maaneuvoksena hän laati vuonna 1739 maatalousoikeudellisen asiakirjan, ns. Rosenin julistuksen, joka vakiinnutti maaorjuuteen perustuvan Baltian erikoistilan. Toisaalta von Rosen uskoi, että kartanonherralle tulee kuulua täydellinen oikeus sekä talonpoikaan että tämän vähäiseen omaisuuteen, toisaalta hän taas herrnhutilaisena tuki talonpoikien kouluttamista ja teki sen pakolliseksi.

Kartanokokonaisuuden nykyiseen ilmeeseen Otto Fabian von Rosen ei kuitenkaan vaikuttanut. Kartanon edustava päärakennus kohosi puisen rakennuksen tilalle vasta 1700-luvun loppuvuosina.

Enemmistö yli kymmenestä sivurakennuksesta on peräisin 1800-luvulta ja saanut  uuden sisällön. Kartanohotelli toimiikin juuri niissä: ravintola sijaitsee historiallisessa talli- ja vaunuvajarakennuksessa, taloussiipi myllyssä ja kylpylä kasvihuoneessa, jota aikoinaan kutsuttiin nimellä orangerie. Kaikki nämä kolme on rakennettu yhdyskäytävän ja hotellin vastaanoton lasitilan kanssa yhteen. 

Kartanohotellissa kartanomainen ja talonpoikainen tyyli punoutuvat yhteen. Logoon Rosenien vaakunasta on otettu punaiset ruusut; henkilökunta sen sijaan näyttää virolaiselta talonpoikaisväestöltä, joka palvelee kartanonherran vieraita tämän omassa kodissa. Työasuina ovat kauniit pellavavaatteet ja tyttöjen puseroissa on Pohjois-Virolle tyypillinen prossi, jonka kuvio on peräisin Virumaan kansanpukukirjasta.

Virumaalta on peräisin myös suurelta osin raaka-aineet, joista Rosen-ravintolassa ruoka valmistetaan. Elintarvikkeiden hankinnassa suositaan ennen kaikkea paikallisia maataloustuottajia, viljelijöitä ja kalastajia.

Kylpylässä voi nauttia lämpimästä vedestä.

Paikallisista tuotteista ei ravintolan keittiössä taiota eksoottisia ruokia, vaan vaalitaan virolaista linjaa. Menu sisältää osia myös kartanonherran pöydästä. Talvipuutarhassa kasvatettiin  jopa appelsiineja ja sitruunoita, ja tiiviiden Venäjän suhteiden vuoksi pöydässä oli myös venäläiselle keittiölle tyypillistä ruokaa. 

Kartanohotellissa on mahdollista tehdä itse pelmeneitä. Jos osallistujat tulevat Moskovasta ja Pietarista, virolaisen kokin kanssa tehdään pelmenejä Viron tapaan. Virolaiset pelmenit ovat jauhelihatäytteisiä pelmeneitä, mutta lautasella niiden seurana on esimerkiksi herne-kuusenversososetta, sipulihilloa ja kuorrutettuja vihanneksia.

Joka ei halua kastaa käsiään jauhoon,  voi seurueineen aivovoimistella musiikkitietokilpailussa. Kotioluttyöpajassa voi oppia oluen tekemistä.  

Tuulettumassa voi käydä läheisellä Selisuon rämeellä tai kartanon naapurissa voi pelata frisbeegolfia. Porealtaalla varustetussa yksityissaunassa voi  järjestää mukavan naisten illan ja kokeilla vartalonkuorintaa ja saunanaamioita.

Saunoja on yhdeksän erilaista. Entinen talvipuutarharakennus näyttää säilyneen vanhan valokuvan ansiosta varsin samanlaiselta kuin kartanoaikaan, tosin sillä erotuksella, että hedelmien sijasta siellä hemmotellaan nyt kehoa. Kylpylä on Viron lämpimi spa, ja ilman- ja veden lämpötila pidetään 30 asteen paikkeilla. 

Veden puhtaudestakaan ei tingitä. Koronaviruksen sanelema tauko käytettiin kylpylän remontointiin, jotta vesi olisi vieläkin puhtaampaa ja allas vieläkin houkuttelevampi.

Takahuone on kylpylän äskettäinen laajennus ja siellä on  neljä saunaa sekä  rentoutumisalue porealtaineen. Viihtyisän saunakeskuksen rakentaminen lasijulkisivulla varustettuun talvipuutarhaan oli haaste, mutta kangaskatot ja hapsuverhot ovat kääntäneet viileyden viihtyisyydeksi. 

Takahuone on suurimman osan viikosta vain aikuisten käytössä. Tästä on ehkäpä vain askel siihen, että Mäetagusen kartanohotellista tulee Viron ensimmäinen aikuisten hotelli. Ainakin tällainen vihje sattui sosiaaliseen mediaan 1. huhtikuuta.

Oliko se aprillipila vai totta? Kartanohotellin johtaja Terje Rattur vahvistaa, että aikuisten hotellissa voisi olla ajatusta. Rauha ja hiljaisuus ovat kuitenkin Mäetagusen kartanohotellissa pariskunnat voivat jo nytkin häiritsemättä nauttia kahdestaan olemisesta. 

SIRLE SOMMER-KALDA

Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:

https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/

Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.

Nauti Lammasmäen saunamaratonista - turvesauna rentouttaa, hoitaa kehoa ja nuorentaa

Turve hoitaa kehoa ja mieltä.

Lammasmäen lomakeskuksen valttina on saunaseikkailu. Sanottakoon heti, että kyseessä ei ole mikään saunasprintti – luonnon helmassa sijaitsevasta saunamaailmasta nauttimiseen pitää varata tunteja.

Itä-Virumaa on seikkailumaa ja jotta elämykset eivät loppuisi, on jo kolmena vuonna valittu parhaat uudet seikkailut. Viimeksi tämän tittelin sai juuri Lammasmäen saunaseikkailu.

Voi herätä kysymys, miksi Itä-Virumaan parhaan seikkailun voi kokea Länsi-Virumaalla Kunda-joen rannalla, mutta vastaus on yksinkertainen: jos länsivirumaalaiset haluavat tehdä matkailuyhteistyötä itävirumaalaisten kanssa, niin heidän tulee saada haluamansa. Lisäksi matkailijan kannalta kaikki on samaa Virumaata.

Saunamaailman opas 

Itsellänikin oli mahdollisuus kuulua viimeisen kilpailun arvostelijoiden joukkoon ja testata Lammasmäen saunaseikkailua. Siksi voin antaa seuraaville seikkailijoille pienen lunttilapun. Saunoja on viisi. Välipaloina lisäksi sisäuima-allas, puulämmityksellinen kylpytynnyri ja poreallas.

Turvesauna kelluu Kunda-joella.

Jokaiseen saunaan auttavat tutustumaan Lammasmäen saunottajat. Meille saunamaailman oppaaksi sattui nuori saunottaja Robin Täpp, joka tarjosi alkuun naposteltavaa ja tervetuliaisjuomat. Hän kertoi, mitä ja missä järjestyksessä tulee tehdä, jotta saunasta saisi mahdollisimman suuren elämyksen. Vakuutuimme siitä, että saunassa käynti voi olla paljon enemmän kuin vain kuumuudessa hikoilu.

Saunaseikkailu alkoi perinteisestä puusaunasta, jossa saunottaja lisäsi löylyveteen eri kasveista valmistettuja uutteita ja arvuutteli, mistä on kysymys. Kaikkien suosikiksi osoittautui mustaherukkauute. Teimme saunapyyhkeistä päähineet ja saimme tietää, että on tärkeää pitää myös jalat lämpimässä – tällöin apuna ovat sekä kuumia vihtoja sisältävät kääreet että kuumat jalkakylvyt. 

Muutaman askeleen päässä oli vihtomiseen valmiina Setumaalta tuotu vanha savusauna, jossa kehoa saattoi käsitellä perinteisellä koivuvihdalla ja harvinaisemmalla katajavihdalla. Savusauna lämmitetään Lammasmäellä haavapuilla, sillä niistä tulee vähiten nokea.

Seuraavana saunojia odotti elokuvasta Kevät tuttu kaappikiukaallinen sauna. Lauteet oli päällystetty oljilla, joka antaa omaperäisen aromin ja vähentää  selluliittia. Löylyn heittämiseksi tulee avata luukku. ”Ei kannata katsoa sisään, tuleeko löylyä vai ei, lupaan että tulee”, saunottaja virnisteli.

Joen rannalla olevan telttasaunan jätimme väliin ja otimme aromi-höyrysaunassa hunaja- ja suolahoidot, ja virkistimme elimistöämme appelsiinin-, greipin- ja sitruunanviipaleilla. Se oli tavallaan valmisteluna turvesaunaa varten, jossa ohjelmassa on samoin ihonhoito. 

Keinuva spa 

Pelkästään jo Kunda-joella olevaan saunaan meno on kuin seikkailu: turvelevyillä päällystetyt ponttooniaskelmat keinuvat kuin kävelisi turvesuolla, ja sauna itsekin keinuu. 

Saunottaja lupasi, että turpeella on nuorentava vaikutus. ”Tämän toimenpiteet tulisi nuorentaa viisi vuotta. Itse en ole kokeillut sitä, sillä 15-vuotiaana ei voi ajaa autolla kotiin”, hän virnisteli.

Naisasiakkailla ei sen sijaan ollut nuorentumista vastaan yhtään mitään, ja vetelässä muodossa ollutta turvetta levitettiin rohkeasti sekä vartalolle että kasvoihin. Lauttasaunassa on 60 astetta ja kosteaa, jotta turve ei kuivuisi iholla ja voisi hoitaa vartalolla oman tehtävänsä.

Lammasmäen lomakeskuksen isäntä Meelis Parijõgi vahvisti, että kyseessä on maailman ensimmäinen turvesauna, joka oli isäntäväen lahja Suomen ja Viron satavuotispäiväksi. Seinässä on virolaisia turveharkkoja ja ihonhoito tehdään  samoin virolaisella turpeella, mutta istuintyynyinä käytettävät turvelevyt ovat peräisin Suomesta. Pohjoisnaapurit käyttävät niitä äänieristelevyinä.

Jo vanha kansa tiesi, että turve auttaa sataan vaivaan, ja joitakin viisauksia on myös saunan ovella. Yhtenä hetkenä pitää kuitenkin jokaisesta hyvästä asiasta luopua ja kaikkein parasta on tehdä se joessa, jossa on saunamaratonin maali. Kunda-joen veden kerrotaan olevan kirpeää ympäri vuoden, siten puhtaan kehon lisäksi saa miellyttävän jäähdytyksen.

Tulevaisuudessa saunamaraton pitenee luolasaunalla ja kaksikerroksisella saunalla. ”Toiveemme koota Lammasmäelle erilaisia saunakulttuureita, Meelis Parijõgi selvitti.

Saunaan liittyviä toimintoja tarjotaan Lammasmäella niin paljon, että yhdellä kerralla ei ehdi kaikkea kokeilla. Joka haluaa, voi esimerkiksi paikan päällä huovuttaa itselleen saunamyssyn, valmistaa vartalonkuorijoita tai koivun tuohesta päänpesusieniä tai suorittaa vihtomisen mestariluokan. 

Saunamaratonin suorittaneille julkaistaan Saunatien passi, johon voi alkaa kerätä leimoja. Kun passissa on viisi leimaa, kuudennessa paikassa odottaa yllätys. Lammasmäen lomakeskuksen käynnistämään Saunatiehen on liittynyt kymmeniä matkailuyrittäjiä.

Kalastuksesta kirveenheittoon 

Lammasmäen lomakeskuksen suurinta seikkailua ovat saunat, mutta niihin lomailumahdollisuudet eivät rajoitu. Lomakeskuksen lähellä sijaitsee virolaisten muinaisten esi-isien asutuspaikka Lammasmägi, jonne voi lähteä kulttuurimatkalle. Luonnosta kiinnostuneet voivat retkeillä kanootilla Kunda-joella tai vaikkapa valita linturetken. Toimintaa riittää kalastamisesta kirveenheittoon ja mönkijäretkestä tenniksen pelaamiseen.

Aktiivisen toiminnan jälkeen vieraat voivat laskea paikallisten herkkujen ja makoisen unen varaan. Lomamökkeihin mahtuu erikokoisia seurueita ja kesällä on mahdollisuus myös telttailla.

Sillä ei ole merkitystä, valitako Lammasmäellä rentoutus vai aktiivinen loma, hyvän olon saa joka tapauksessa. Siinä auttaa paikan voima, jonka havaitsivat syvänä neuvostoaikana hirvijahtiin tulleet paikalliset metsästäjät. Metsästysmaja, joka 1970-luvulla Meelis Parijõen isoisän maille rakennettiin, on edelleen olemassa ja käytössä.

”Tämä oli aikoinaan niin kova saunapaikka, että jopa kosmonautti Gretško on käynyt täällä. Hänen piti matkustaa junalla Moskovasta Tallinnaan, jossa pioneerit olivat neilikoineen vastassa, mutta hän tapasikin ravintolavaunussa yhden paikallisista metsästäjistämme ja päätti laskeutua junasta Rakveressa saunoakseen ja metsästääkseen täällä. Siitä tuli iso kansainvälinen skandaali, sillä kosmonautti, joka ei eksynyt avaruudessa, katosi maassa. Näitä tarinoita on paljon, kunhan seinät voisivat puhua”, totesi Meelis Parijõgi.

Seinät eivät tosiaankaan puhu, mutta isäntä itse kertoilee värikkäitä tarinoita oikein mielellään. Sen suhteen hän on unohtumaton majoittaja.

SIRLE SOMMER-KALDA 

Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:

https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/

Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.