 |
| Uljaste on kaunista järvialuetta. |
Uljasten kylä on kiehtova, koska sen
läpi kulkee Virumaata jakava raja. Talot sijaitsevat Länsi-Virumaalla, mutta
kylän suurin nähtävyys - maaginen Uljasten järvi – sijaitsee Itä-Virumaan
puolella.
Lüganusen
kunnassa sijaitsevat Uljasten järvi, harju ja räme muodostavat niin
omalaatuisen maaston, että ne on määrätty suojelluiksi.
Uljasten
seutu ei ole löytänyt tietään vain luonnonsuojelijoiden sydämiin, vaan
koskettanut myös taiteilijoiden sieluja. Kuuluisa venäläinen
emigranttirunoilija Igor Severjanin on
pysähtynyt myös Uljastella ja kirjoittanut paikasta ylistävästi.
Eräässä
runossa, jonka otsikko voisi käännettynä olla Kypsyvä kirja, Severjanin vertaa Uljasten järveä Baikaliin. Virolaisen järven ja siperialaisen järven
mittasuhteet eivät ole vertailtavissa, mutta kummankin kauneus inspiroi runoilijaa.
”Eikö olekin
sama metsäisten vuorten näkymä”, Severjanin huokaa Uljasten järven rannalla.
Metsäiset vuoret, joista runoilija kirjoittaa, eivät ole runollista
liioittelua. Juuri metsäisten vuorten vaikutelman antaa kapea, pitkä ja
jyrkkärinteinen harju, joka on kuin ottanut järven syleilyynsä. Harjuja
ovat muodostaneet jäätikön alla olleiden sulamisvesien kuljettamat lietteet.
Aikojen kuluessa sieltä on kuljetettu tientäytteeksi sekä hiekkaa että soraa,
mutta harju on onneksi säilynyt.
Suurin osa
lähes viiden kilometrin pituisesta retkipolusta kulkee harjuja pitkin, ja
jos jalka ei ole koskaan tätä pintamuotoa tallannut, se on opasteiden avulla
helppo kulkea.
Itse
valitsen Uljasten maisemansuojelualueeseen tutustumiseen kansankalenterin
kuihtumispäivän – vuoden kultaisimman päivän lokakuun keskellä. Kuihtumispäivä
oli vanhan ajan virolaisille merkkinä siitä, että kaikki asiat elämässä
muuttuvat”, kertoo Alutagusen retkiklubin retkiopas Mari Liima.
Retkipolun
alussa järven rannassa sijaitsevalla pysäköintipaikalla meitä tervehtii
kuihtumispäivän arvon mukaisesti jättitatar, joka on saanut syksyksi keltaisen
asun. Se leviää kuin rikkaruoho ja puutarhaan sitä ei kannata istuttaa,
mutta luonnossa usean ihmisen korkuinen viidakko on mahtava näkymä.
Tuhlailevassa
väriloistossa vaeltaessa kylmä ja pimeä aika tuntuu olevan vuorten takana.
Paljon korkeampien vuorten takana, kuin mitä on mahdollista valloittaa
Uljastella. Silti Itä-Virumaan kortein luonnollinen huippu sijaitsee juuri
siellä.
Vielä
joitakin vuosia sitten tiedettiin, että se sijaitsee Iisakussa Täriveren vuoren
huipulla, mutta maaviraston LIDAR-mittauksen ja Tarton yliopiston
maantieteilijöiden tarkkaavaisuuden ansiosta oikeus saatiin palautetuksi:
Itä-Virumaan huippujen huipuksi julistettiin Uljasten harjun korkein paikka,
joka yltää 95 metriä merenpinnan yläpuolelle. Jokin vuosi sitten se sai myös
tätä koskevan merkinnän. Maantieteilijä Mait Sepp antaa vinkin, jonka mukaan
merkitty kumpu on aivan Padan-Sondan tien 8. kilometritolpan vieressä.
Meiltä jää
Itä-Virumaan korkein huippu tällä kertaa valloittamatta, sillä retkiopas on
laatinut reitin, joka kulkee osittain pitkin virallista retkipolkua, osittain
taas hänen omissa mielipaikoissaan. ”Uljaste on voittanut minun sydämeni. Täällä
on niin kaunista! Ja en tiedä mitään muuta paikkaa, johon
liittyisi niin paljon kiehtovia kansantarinoita”, Mari Liima sanoo.
Liikumme
harjanteen harjalla, rämeen vieressä että järven rannalla. Matkan varrelle jää enemmän kuin yksi suo. ”Harju erottaa kaksi
suota: Uljasten ja Kuresoon. Viimemainitulla kerrotaan kasvavan karpalon
lisäksi lakkaa. Jos harjua ei olisi välissä, olisi yksi iso suo ja Uljasten
suojärvi”, Mari Liima kertoo.
Vaikka
valtion metsätalouskeskus on rakentanut Uljasten järven rantaan
nuotiopaikankin, meidän retkiseurueemme iskee hampaansa mukaan otettuihin
voileipiin juuri rämeen hiljaisuudessa. Eväiden syömisen jälkeen
pysähdymme monessa hauskannimisessä paikassa. Ussikuninga kuppel (käärmekuninkaan
kupoli) muistuttaa ylösalaisin käännettyä puurokulhoa – siellä kerrotaan nähdyn
käärmekuningas tanssimassa.
Kiuksumägi
(narinamäki) on sen sijaan saanut nimensä puujalkaisen miehen mukaan, joka
rakensi sinne talon. Koska puujalka narisi, talon isäntä sai itselleen
kutsumanimen ja mäkikin nimensä. Tondilohkia (mörkönotko) pidettiin taas
mörköjen asuinkotipaikkana. Tällä kohtaa hevoset nopeuttivat aina kulkuaan ja
ihmiset huomasivat, että metsä kohisee eri tavalla. Kun metsästä löydettiin lisäksi
sienikehiä, kuva oli selvä: täällä asuu mörköjä.
Pidumäen
(juhlamäki) nimen taakse kätkeytyvää ei tarvitsekaan pitkään arvuutella. Siellä
oli aikoinaan laululava, tanssilattia ja mäkihyppytorni, joka kuusikymmenluvun
lopulla purettiin. Juhlat päättyivät lopullisesti, kun 1970-luvun alussa
ulkokahvila paloi.
Retken
aikana meitä vastaan tulee koiran taluttajia ja sienestäjiä. Myös
kaukokatseisemmat retkeilijät ovat ottaneet muovipusseja mukaan ja voivat olla
varmoja siitä, että illalla on kerättynä pannullinen sieniä.
Ikivihreä
taponlehti ei kuulu myrkyllisenä
ihmisen ruokapöytään, mutta sen sijaan sitä käytetään tuoksuteollisuudessa.
Sormien välissä hieromalla tuoksu tulee voimakkaammin esiin − panemme
metsäntuoksua korvan taaksekin.
Lopuksi
kokeilemme Uljasten järven vettä ja arvuuttelemme, mikä voisi veden lämpötila
olla. Hiekkarantaisesta uimapaikastakin Mari Liimalla on eräs kansantarina
kerrottavanaan:
”Eräs
talonpoika oli jo yli 30-vuotias ja etsi aktiivisesti puolisoa. Talvella hän
toi morsianehdokkaat aina järven rantaan ja sanoi: ”Katso, minä tulen joskus
olemaan rikas mies, tämän on minun suuri vehnäpeltoni, tästä tulee hyvä sato”.
Morsian ei tiennyt, että lumen alla onkin vesi. Eipä talonpoika kovin
paljon valehdellutkaan, sillä siihen aikaan järvessä oli runsaasti kalaa. Kun
sanottiin, että poika, mene hakemaan kala, poika oli sitonut paitansa
kaula-aukon kiinni, koukannut paidalla veden läpi ja niin olikin pannullinen
kalaa ollut paidassa”.
Kalaton ei
järvi ole nykyisinkään. Todistuksesta tästä siellä on vuosia järjestetty
kalastuskilpailu Uljaste triibu (Uljasten raita). Järvestä nousee ahventa.särkeä ja haukea. Folkloristi
Mall Hiiemäe kertoo, että muinaisaikaan on Uljasten järvi ollut
vettenhaltijan, jättiläishauen asuinpaikka. Pyrstötön, selästään vihertävän
sammaltunut jättiläiskala ruumiillisti kalajumaluutta.
Uljasten
arvot eivät kätkeydy vain luontoon ja kansanperimään, sillä se on tärkeä paikka
myös myöhemmässä kulttuurihistoriassa. Juuri Uljastelle on sijoitettu Sondan
muinaiselle koulumestarille ja äidinkielenpäivän isälle Meinhard Laksille
muistokivi ja juuri tämän kiven luona länsivirumaalaiset ottivat
itävirumaalaisilta vastaan laulujuhlien tulen. Näin ilmaistiin kiitollisuutta
Virumaan miehelle, jonka aloitteesta virolaiset nostavat Kristjan Jaak
Petersonin syntymän vuosipäivänä 14. maaliskuuta Viron liput oman äidinkielensä
kunniaksi ja näin on tehty jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan.
SIRLE SOMMER-KALDA
Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:
https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/
Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.
