Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuuri. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. huhtikuuta 2022

Viro alkaa Virumaalta

Yli 700 vuoden ajan on Tallinnan ohella koillisvirolainen Virumaan maakunta ollut suomalaisten tavaranvaihto- eli seprakauppiaiden sekä paikallista kulttuuria, vieraanvaraisuutta ja luontoa nauttivien lähimatkailijoiden huomion kohteena. Alueen historiallista merkitystä osoittaa sekin, että sen nimestä johdettuna on kutsumanimensä saanut koko Viron valtio ja kansa.

Mikä Virumaassa, sen läntiseksi ja itäiseksi maakunnaksi jaetussa seudussa sitten kiehtoo? Olen Suomenlahden etelärannalla asumieni 18 vuoden aikana loikoillut toki myös pärnulaisissa kylpylöissä ja käynyt Saarenmaalla toteamassa kesäiltaista valssia yhä tanssittavan. Yhä useammin olen silti päätynyt kotinurkiltani Tallinnasta alkavilla reissuillani Lahemaan rannikkokyliin ja upeille kartanotiluksille, entisen Neuvostoliiton hengestä hitaasti mutta yhä kiihtyvällä tahdilla uudistuviin Sillamäen ja Narvan kaupunkeihin, Rakveren sympaattiseen tunnelmaan ja tapahtumiin, Alutagusen kansallispuiston ikimetsiin ja soille sekä Euroopan neljänneksi suurimman sisävesistön tittelistä Saimaan kanssa kisaavan Peipsijärven yli 30 km pituisille pehmeille rantahietikoille.

Pohjimmainen peruste mielenkiinnolleni on aitous. Perusmukavia suurhotelleja ja ketjuravintoloita on maailman ja Vironkin matkailukenttä pullollaan, mutta Virumaalla kohtaa usein tekemisen meiningin sävyttämää rehtiä pienyrittäjyyttä – heitä, jotka ovat nykytrendien seuraamisen paineissakin säilyttäneet uskonsa tehdä asioita omalla tyylillään, ja juuri tekemisen eikä vain suunnittelun tai jahkailun kautta. Toimintaympäristö on haasteellinen ja palvelukulttuurissakin paikoin vielä menneisyydestä kertynyttä kehittämisen varaa, mutta niin se vaan on, että oikea Viro ikäänkuin alkaa Virumaalta – läntisimmiltä osiltaan lähes Tallinnan reunamilta. 

Lähde mukaani retkelle aitoon Viroon, veljeskansamme kotiseuduille Virumaalle. Tässä blogissa julkaistavat kirjoitukset perustuvat sekä omiin paikan päältä saamiini kokemuksiin, että virolaisen median ja paikallisten ihmisten kautta tarkistettuihin faktoihin. 

Blogin nettiosoite ”matka_Itä-Viroon” on aiemmin ollut ”sen kaikkein koillisimman Itä-Viron” eli Virumaan itäisen maakunnan matkailuväen hallinnassa. Ainakin tämän ja ensi vuoden ajan blogia isännöin kuitenkin toimeksiannon ja ihan oman henkilökohtaisen kiinnostuksenikin johdosta minä eli Timo Raussi - viisikymppinen viron kielen taitaja, kuorolaulaja ja kääntäjä sekä viestinnän moniosaaja, kuten eräs suomalainen lehti minua kymmenisen vuotta sitten tituleerasi. 

Tervetuloa ottamaan uuden matkan suunnaksi vertaistaan vailla Virumaa!