sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Hermannin linna on Narvan komein nähtävyys – hyväkuntoisessa linnassa voi kiivetä 51 metriä korkeaan torniin

Narvan linna.

Sirpa Pääkkönen, teksti ja kuvat

Narvan kaupunki Koillis-Virossa tuhoutui pahasti toisessa maailmansodassa, mutta jotain syvälle historiaan viittaavaa on jäljellä. Narvan linna eli Hermannin linna seisoo uljaana Narvajoen rannalla. Sen perustivat tanskalaiset 1200-luvulla Tanskan kuninkaan sijaishallitsijan asuinpaikaksi.
Linna on kärsinyt historian eri vaiheissa, mutta se on remontoitu ja nyt siellä on useita kiinnostavia näyttelyitä.

Joen toisella puolella Venäjällä kohoaa Ivangorodin linnoitus, joka rakennettiin 1400-luvun lopussa.
Narvan linnan vieressä on raja-asema, jossa autoilijat jonottavat tulli- ja passitarkastukseen. Sillan toisella puolella vaihtuu maa.
Konserttisali.


Narvan linna on kaupungin tärkein nähtävyys. Se on hyvässä kunnossa. Linnassa voi kiivetä torniin melko leveitä rappusia pitkin ja jos jaksaa nousta kahdeksan kerrosta ylöspäin, vaivannäkö palkitaan maisemilla. Torni on korkeudeltaan 51 metriä.

Jokaisessa kerroksessa voi pysähtyä tutkimaan näyttelyitä, jotka perehdyttävät  Narvan historiaan ja elämään silloin ennen. Esillä on muun muassa haarniskoja, vanhoja, koruja, pienoismalleja laivoista ja rakennuksista ja valokuvia vanhoista rakennuksista. Linnassa on myös tunnelmallinen konserttisali.

”Narvan suuruudenaika sijoittuu 1600-luvulle. Kuningatar Kristina suunnitteli siitä Ruotsin toista pääkaupunkia. Se oli  tärkeä kauppakeskus itämarkkinoille. Hansakaupungin oikeuksia Narva ei saanut, koska Tallinna esti sen”, matkailualalla työskentelevä  Kadri Jalonen kertoo.
Pienoismalleja.


Narva osui vesireittien varrelle ja satamassa vieraili noin 400  laivaa vuodessa. Laivat kuljettivat monenlaista kauppatavaraa.
Narva oli aikoinaan kaunis barokkityyliin rakennettu kaupunki. Sen voi pienoismalliin voi tutustua linnan museossa.

Linnan pihalla järjestetään monta kertaa vuodessa markkinat. Silloin voi eläytyä keskiaikaiseen tunnelmaan.  Kesäisin linnan pihalla on käsityöpajoja, joissa vieraat voivat testata käsityötaitojaan.
Ivangorodin linna kohoaa Narvajoen toisella puolella Venäjällä.
Linnan viereisessä rakennuksessa toimii hyvätasoinen ravintola, jossa kannattaa maistaa muun muassa nahkiaisia.

Narva on Viron kolmanneksi suurin kaupunki Tallinnan ja Tarton  jälkeen. Siellä on 55 000 asukasta. Narvaa pidetään Viron syksykaupunkina, koska siellä on syksyisin paljon tapahtumia.

Katso video Narvan linnasta.


Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.
 www.idaviru.ee/fi
Sisäpiha ja ravintola.

Ravintola.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti