Näytetään tekstit, joissa on tunniste travelblogging. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste travelblogging. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Joulupukki vie lapset seikkailemaan Alutagusen joulumaassa Itä-Virumaalla - seikkailumaassa kiivetään puuhun ja tehdään joulukoristeita


Virolaispukit Alutagusen seikkailumaassa. Kuva Alutaguse.

Sirpa Pääkkönen, teksti

Ota koppi, 8-vuotias Ksenja heittää pallon äidilleen Julia Pavlovalle Alutagusen joulumaassa Itä-Virumaalla. Urheilukeskuksen salia koristavat  joulukuusi ja takka. Lattialla lojuu tyynyjä ja pehmoleluluja. Pöytä pursuaa askartelutarvikkeita.
Sali on yksi etappi jouluisella parin tunnin seikkailukierroksella, jossa lapset saavat erilaisia tehtäviä.

Sisätiloissa askarrellaan, mutta sitä ennen seikkaillaan ulkona. Joulupukki odottaa lapsia puuhun rakennetun majan vieressä. Majan nimi on Harakan pesä. Se alla on aidattu haka, jossa tänä vuonna tepastelee lampaita. Majaan pääsee kiipemään ja siellä odottaa tehtävä, jota eri sovi paljastaa etukäteen.

Joulupukki seuraa lapsiryhmää koko seikkailukierroksen ajan. Hän antaa ohjeita, minne polku milloinkin vie.

Alutagsen joulumaakierroksia on järjestetty neljän vuoden ajan.

Ksenja ja Julia Pavlova
"Keksimme lapsille joka vuosi uusia yllätyksiä. Muuten he sanovat, että tämähän oli jo viime vuonna. Eläimetkin vaihtuvat vuosittain. Viime vuonna oli vuohia", Joulumaassa työskentelevä Julia Pavlova sanoo.

Metsässä tehdään pieni seikkailuretki ennen kuin päästään sisätiloihin lämmittelemään ja askartelemaan esimerkiksi joulukuusen koristeita. Alutagusen joulukuusi on koristeltu itse tehdyillä koristeilla.
Pukki kertoo lapsille tarinoita ja laulaakin saa.

Loma- ja urheilukeskus Alutaguse sijaitsee Koillis-Virossa järvialueella Illukan kunnassa. Siellä on nelisenkymmentä metsäjärveä. Mäntymetsässä on paljon patikointireittejä ja alueella voi telttailla. Talvella metsiin tehdään latuja.

Kesällä voi testata Alutagusen seikkailuratoja, joiden vaikeusasteet vaihtelevat. Ratoja on yhteensä viisi.

Katso video Joulumaasta

Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.

 www.idaviru.ee/fi

Alutagusen nettisivut
Pukki kertoo lapsille tarinaa.




maanantai 11. joulukuuta 2017

Sillamäessä avattiin puistotie laulaen ja tanssien - EU tuki hanketta yli miljoonalla eurolla


Sirpa Pääkkönen, teksti ja kuvat

Sillamäen kaupungissa Itä-Virumaalla vietettiin iloista juhlaa lauantaina, kun kaupunkilaisten pitkään odottama Mere puiestee avattiin tanssin, laulun, puheiden ja runonlausunnan säestyksellä. Paikalla lumituiskussa oli kaupunkilaisia, virkamiehiä ja paljon paikallista mediaa.
Virallisen osuuden jälkeen myös kaupunkilaiset pääsivät tanssimaan juhlalavalla.

Runo Sillamäelle.
Mere puiestee johtaa kaupungin Kulttuuritalolta meren rantaan.
Kävelykatu on ensimmäinen etappi suunnitelmissa, joiden tarkoitus on elävöittää Sillamäen keskustaa.

Suunnitelmat puistotien rakentamisesta aloitettiin kaksitoista vuotta sitten. Rahoitus järjestyi kaksi vuotta sitten, ja puistotien rakentaminen pääsi käyntiin.
Hanke on saanut tukea Euroopan Unionilta. Sen 1,4 miljoonan budjetista EU rahoitti 85 prosenttia eli 1,1 miljoonaa.

Kaupungin elävöittäminen jatkuu kilometrin pituisen rantabulevardin rakentamisella. Se vie keskustasta satamaan. Myös sen rakentamiseen Sillamäen kaupunki on saanut EU-tukea 2,3 miljoonaa euroa. Virolaisten osuudeksi jää miljoona euroa.

”Uusimme myös satamaa. Toiveenamme on, että Sillamäen ja Kotkan tai Sillamäen ja Loviisan välille avataan lähivuosina lauttayhteys”, sanoo Sillamäen kaupungin kehittämispäällikkö Anton Makarjev.

Nyt avattu puistotie on pituudeltaan noin 300 metriä. Sen reunoilla on asuntoja, jotka on rakennettu 1940- ja 50-luvun taitteessa. Ne edustavat ns. stalinistista tyylisuuntaa, joka on luonteeltaan klassismia. Sillamäen kaupunki oli Neuvostovallan aikana suljettu kaupunki, koska siellä jalostettiin uraania.


Makarjevin mukaan puistotien varrelle on tarkoitus rakentaa ravintoloita, kahviloita ja majoitustiloja.
”Toivomme, että matkailu kaupunkiin lisääntyy.  Näin voisimme  luoda kaupunkiin uusia työpaikkoja.”

Katso video avajaisista

Katso video Sillamäestä

Lue lisää Sillamäestä

Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.



sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Vierailu Kreenholmin tehdassaarelle Narvassa on huikea retki menneen maailman raunioille – enimmillään tehdas työllisti 12 000 ihmistä

Krenholmi sijaitsee Narvajoen saarella.

Sirpa Pääkkönen, teksti ja kuvat

Viron itäosissa lähellä Venäjän rajaa matkailija kohtaa monia seikkailuja. Yksi mieleenpainuvimmista elämyksistä on vierailu Kreenholmin saarella Narvassa, jossa vuosia sitten oli tekstiilitehdas täynnä elämää, hyörinää, kiirettä ja koneiden pauketta.

Siellä työskenteli enimmillään jopa 12 000 ihmistä vuonna 1980. Portilla oli tungosta, kun ihmiset vaihtoivat työvuoroa. Silloin elettiin  Neuvostoliiton suunnitelmataloutta, ja Viro kuului Neuvostoliittoon.  Tehdas tuotti kankaita koko maan tarpeisiin.
Portista sisään.


Nyt saarella kököttää rykelmä rapistuvia autiotaloja. Tehdas meni konkurssiin vuonna 2010, eikä rakennuksille ole tehty sen jälkeen mitään.
Suunnitelmia on ollut paljonkin. Saarelle voitaisiin rakentaa hotelli, kasino, kulttuurikeskus tai elokuvakeskus. Elokuville rapistuva tehdasmiljöö antaisikin hienot puitteet.

Astutaan siis sisään tehdasmiljööseen, jossa on nelisenkymmentä hylättyä rakennusta. Ensin täytyy ylittää siltä. Narvajoessa koski pauhaa valtoimenaan. Tehdas sai energiansa joen koskessa toimineesta vesiturbiinista.

Veden voima tuntuu huumaavalta, kun ryöpsähtelevää vettä katselee sillalta, joka ennen oli ahkerassa käytössä. Nyt siltaa käyttävät enimmäkseen Kreenholmissa vierailevat ryhmät.
Talokompleksin valtavuuden aistii jo portilla. Punatyyliset jykevät tiilirakennukset edustavat englantilaista arkkitehtuuria: uusromaanista, uusgoottilaista ja uusrenessanssista kertaustyyliä.

Portti johdattaa pitkälle käytävälle, jossa rakennukset  ja sisäpihat seuraavat toisiaan pitkänä jonona.
Yhdellä sisäpihalla pääsee sisälle tehdassaliin. Se on täynnä valtavia pylväitä. Joihinkin pylväisiin on liimattu nuorten hymyilevien naisten valokuvia. He olivat tehtaan työntekijöitä.
Tekstiilityöntekijä.


Talojen tiiliseinät halkeilevat, monet ikkunat on suljettu luukuilla ja lasisissa ikkunoissa näkyy säröjä.
Yksin täällä ei tekisi mieli kuljeskella loppusyksyn sateisena päivänä, mutta opastetut retket alueelle ovat erittäin  kiinnostavia. Menneen maailman  raunioista kiinnostuneelle paikka on loputon seikkailujen kohde.

Tehtaalla on pitkä historia. Sen perusti saksalainen puuvillakauppias Ludwig Knoop vuonna 1857.  1800-luvun se kuului maailman suurimpiin tekstiiliteollisuusyrityksiin.

Kreenholmista kehittyi oma pienosyhteiskunta. Tehdaskiinteistöjen lisäksi alueella  oli leipomo, saha,  tiilitehdas, sairaala, koulu, lastentarha, kauppoja, työläisten kasarmeja ja johtajien koteja.

Kun Viro liitettiin Neuvostoliittoon 1940, Kreenholmin tehdas kansallistettiin ja liitettiin osaksi suunnitelmataloutta.  Toisessa maailmansodassa tehdas vaurioitui pahasti, mutta se kunnostettiin sodan jälkeen. Puuvillaraaka-ainetta tuotiin Keski-Aasiasta ja työntekijöitä saapui muualta Neuvostoliitosta.

Viro sai takaisin itsenäisyytensä takaisin 1991. Puuvillatehdas jatkoi toimintaansa, mutta työntekijöiden määrä väheni. Tehdas yksityistettiin 1994. Aasialaisten tulo Euroopan markkinoille heikensi tehtaan asemaa. Konkurssi koitti lopulta vuonna 2010.

Katso video Kreenholmista

Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.
 www.idaviru.ee/fi