maanantai 1. helmikuuta 2021

Uljasten kauneus on innoittanut kuuluisaa runoilijaa


Uljaste on kaunista järvialuetta.
Uljasten kylä on kiehtova, koska sen läpi kulkee Virumaata jakava raja. Talot sijaitsevat Länsi-Virumaalla, mutta kylän suurin nähtävyys - maaginen Uljasten järvi – sijaitsee Itä-Virumaan puolella.


Lüganusen kunnassa sijaitsevat Uljasten järvi, harju ja räme muodostavat niin omalaatuisen maaston, että ne on määrätty suojelluiksi.
Uljasten seutu ei ole löytänyt tietään vain luonnonsuojelijoiden sydämiin, vaan koskettanut myös taiteilijoiden sieluja. Kuuluisa venäläinen emigranttirunoilija Igor Severjanin on pysähtynyt myös Uljastella ja kirjoittanut paikasta ylistävästi.

Eräässä runossa, jonka otsikko voisi käännettynä olla Kypsyvä kirja, Severjanin vertaa Uljasten järveä Baikaliin. Virolaisen järven ja siperialaisen järven mittasuhteet eivät ole vertailtavissa, mutta kummankin kauneus inspiroi runoilijaa.
”Eikö olekin sama metsäisten vuorten näkymä”, Severjanin huokaa Uljasten järven rannalla. Metsäiset vuoret, joista runoilija kirjoittaa, eivät ole runollista liioittelua. Juuri metsäisten vuorten vaikutelman antaa kapea, pitkä ja jyrkkärinteinen harju, joka on kuin ottanut järven syleilyynsä. Harjuja ovat muodostaneet jäätikön alla olleiden sulamisvesien kuljettamat lietteet. Aikojen kuluessa sieltä on kuljetettu tientäytteeksi sekä hiekkaa että soraa, mutta harju on onneksi säilynyt.

Suurin osa lähes viiden kilometrin pituisesta retkipolusta kulkee harjuja pitkin, ja jos jalka ei ole koskaan tätä pintamuotoa tallannut, se on opasteiden avulla helppo kulkea.

Itse valitsen Uljasten maisemansuojelualueeseen tutustumiseen kansankalenterin kuihtumispäivän – vuoden kultaisimman päivän lokakuun keskellä. Kuihtumispäivä oli vanhan ajan virolaisille merkkinä siitä, että kaikki asiat elämässä muuttuvat”, kertoo Alutagusen retkiklubin retkiopas Mari Liima.

Retkipolun alussa järven rannassa sijaitsevalla pysäköintipaikalla meitä tervehtii kuihtumispäivän arvon mukaisesti jättitatar, joka on saanut syksyksi keltaisen asun. Se leviää kuin rikkaruoho ja puutarhaan sitä ei kannata istuttaa, mutta luonnossa usean ihmisen korkuinen viidakko on mahtava näkymä.

Tuhlailevassa väriloistossa vaeltaessa kylmä ja pimeä aika tuntuu olevan vuorten takana. Paljon korkeampien vuorten takana, kuin mitä on mahdollista valloittaa Uljastella. Silti Itä-Virumaan kortein luonnollinen huippu sijaitsee juuri siellä.

Vielä joitakin vuosia sitten tiedettiin, että se sijaitsee Iisakussa Täriveren vuoren huipulla, mutta maaviraston LIDAR-mittauksen ja Tarton yliopiston maantieteilijöiden tarkkaavaisuuden ansiosta oikeus saatiin palautetuksi: Itä-Virumaan huippujen huipuksi julistettiin Uljasten harjun korkein paikka, joka yltää 95 metriä merenpinnan yläpuolelle. Jokin vuosi sitten se sai myös tätä koskevan merkinnän. Maantieteilijä Mait Sepp antaa vinkin, jonka mukaan merkitty kumpu on aivan Padan-Sondan tien 8. kilometritolpan vieressä.

Meiltä jää Itä-Virumaan korkein huippu tällä kertaa valloittamatta, sillä retkiopas on laatinut reitin, joka kulkee osittain pitkin virallista retkipolkua, osittain taas hänen omissa mielipaikoissaan. ”Uljaste on voittanut minun sydämeni. Täällä on niin kaunista! Ja en tiedä mitään muuta paikkaa, johon liittyisi niin paljon kiehtovia kansantarinoita”, Mari Liima sanoo.

Liikumme harjanteen harjalla, rämeen vieressä että järven rannalla. Matkan varrelle jää enemmän kuin yksi suo. ”Harju erottaa kaksi suota: Uljasten ja Kuresoon. Viimemainitulla kerrotaan kasvavan karpalon lisäksi lakkaa. Jos harjua ei olisi välissä, olisi yksi iso suo ja Uljasten suojärvi”, Mari Liima kertoo.

Vaikka valtion metsätalouskeskus on rakentanut Uljasten järven rantaan nuotiopaikankin, meidän retkiseurueemme iskee hampaansa mukaan otettuihin voileipiin juuri rämeen hiljaisuudessa. Eväiden syömisen jälkeen pysähdymme monessa hauskannimisessä paikassa. Ussikuninga kuppel (käärmekuninkaan kupoli) muistuttaa ylösalaisin käännettyä puurokulhoa – siellä kerrotaan nähdyn käärmekuningas tanssimassa.  

Kiuksumägi (narinamäki) on sen sijaan saanut nimensä puujalkaisen miehen mukaan, joka rakensi sinne talon. Koska puujalka narisi, talon isäntä sai itselleen kutsumanimen ja mäkikin nimensä. Tondilohkia (mörkönotko) pidettiin taas mörköjen asuinkotipaikkana. Tällä kohtaa hevoset nopeuttivat aina kulkuaan ja ihmiset huomasivat, että metsä kohisee eri tavalla. Kun metsästä löydettiin lisäksi sienikehiä, kuva oli selvä: täällä asuu mörköjä.

Pidumäen (juhlamäki) nimen taakse kätkeytyvää ei tarvitsekaan pitkään arvuutella. Siellä oli aikoinaan laululava, tanssilattia ja mäkihyppytorni, joka kuusikymmenluvun lopulla purettiin. Juhlat päättyivät lopullisesti, kun 1970-luvun alussa ulkokahvila paloi.  

Retken aikana meitä vastaan tulee koiran taluttajia ja sienestäjiä. Myös kaukokatseisemmat retkeilijät ovat ottaneet muovipusseja mukaan ja voivat olla varmoja siitä, että illalla on kerättynä pannullinen sieniä. 
Ikivihreä taponlehti ei kuulu myrkyllisenä ihmisen ruokapöytään, mutta sen sijaan sitä käytetään tuoksuteollisuudessa. Sormien välissä hieromalla tuoksu tulee voimakkaammin esiin − panemme metsäntuoksua korvan taaksekin.

Lopuksi kokeilemme Uljasten järven vettä ja arvuuttelemme, mikä voisi veden lämpötila olla. Hiekkarantaisesta uimapaikastakin Mari Liimalla on eräs kansantarina kerrottavanaan: 

”Eräs talonpoika oli jo yli 30-vuotias ja etsi aktiivisesti puolisoa. Talvella hän toi morsianehdokkaat aina järven rantaan ja sanoi: ”Katso, minä tulen joskus olemaan rikas mies, tämän on minun suuri vehnäpeltoni, tästä tulee hyvä sato”. 

Morsian ei tiennyt, että lumen alla onkin vesi. Eipä talonpoika kovin paljon valehdellutkaan, sillä siihen aikaan järvessä oli runsaasti kalaa. Kun sanottiin, että poika, mene hakemaan kala, poika oli sitonut paitansa kaula-aukon kiinni, koukannut paidalla veden läpi ja niin olikin pannullinen kalaa ollut paidassa”.

Kalaton ei järvi ole nykyisinkään. Todistuksesta tästä siellä on vuosia järjestetty kalastuskilpailu Uljaste triibu (Uljasten raita). Järvestä nousee ahventa.särkeä ja haukea. Folkloristi Mall Hiiemäe kertoo, että muinaisaikaan on Uljasten järvi ollut vettenhaltijan, jättiläishauen asuinpaikka. Pyrstötön, selästään vihertävän sammaltunut jättiläiskala ruumiillisti kalajumaluutta.

Uljasten arvot eivät kätkeydy vain luontoon ja kansanperimään, sillä se on tärkeä paikka myös myöhemmässä kulttuurihistoriassa. Juuri Uljastelle on sijoitettu Sondan muinaiselle koulumestarille ja äidinkielenpäivän isälle Meinhard Laksille muistokivi ja juuri tämän kiven luona länsivirumaalaiset ottivat itävirumaalaisilta vastaan laulujuhlien tulen. Näin ilmaistiin kiitollisuutta Virumaan miehelle, jonka aloitteesta virolaiset nostavat Kristjan Jaak Petersonin syntymän vuosipäivänä 14. maaliskuuta Viron liput oman äidinkielensä kunniaksi ja näin on tehty jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan.
SIRLE SOMMER-KALDA


Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:
https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/

Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti