torstai 25. kesäkuuta 2020

Sakan kartano on törmärannikon helmi - yövy ylellisessä kartanohotellissa, nauti kauniista luonnosta


Sakan kartano.
Törmärannikkoa kaunistavassa Sakan kartanossa tapaa toisinaan edelleenkin nostalgisoivia aatelisia – viimeisten kartanonherrojen jälkeläisiä – mutta kaikki vieraat voivat olla vakuuttuneita siitä, että heitä kohdellaan siellä kuin aatelisia.

Sakan kartanokokonaisuus on baltiansaksalaisten perintöä, mutta siellä ei olisi nykyisin ensiluokan ravintolaa, upeaa tanssisalia, aikakaudelle tyypillisesti kalustettuja sviittejä, wellness-spata eikä huolella hoidettua puistoaluetta, jos nykyinen omistaja Tõnis Kaasik ei olisi hionut raunioitumisen rajoilla olleesta kartanosta törmärannikon helmeä.

Neuvostoaikaan täällä isännöivät neuvostorajavartijat, jotka jättivät poistuessaan jälkeensä vandalismin tuhoaman kartanokeskuksen ja hoitamattoman puiston. Vuonna 2001 Tõnis Kaasik osti raunioituneen kokonaisuuden ja rakensi sen matkailukartanoksi kymmenessä vuodessa. 

Kartanon ydin ja sen ympäristö ovat moitteettomassa kunnossa ja tunnustuksena siitä on saatu presidentiltä kaksi kauniin kodin palkintoa. Lisäksi Sakalla ovat majoittuneet kaikki uudelleen itsenäistyneen Viron presidentit. Yli 150-vuotiaassa uusrenessanssityylisessä päärakennuksessa on myös Riigivaneman eli valtionvanhimman sviitti. Sen kalusteet on tuotu Englannista ja runsain puukoristeluin varustetut kalusteet – vaatekaappi ja vuoteet – ovat jo sinällään nähtävyyksiä. 

Sakan kartano ei ole tosin omistajansa Tõnis Kaasikin koti, mutta sitä voi kutsua hänen elämäntyökseen. Laajalti tunnetaan tarina siitä, miten maantieteilijä, luonnonsuojelija ja entinen ympäristöministeri sattui Sakalle ensimmäisen kerran opiskelijana tehdessään tutkimustyötä Pohjois-Viron putouksista. Sakan putousaskelmien kuvaaminen päättyi nuorelle miehelle rajavartijoiden suorittamaan pidätykseen. Lopputyönsä hän päätti lauseeseen: ”Saka ansaitsee parempaa”.

Tõnis Kaasik on pitänyt sanansa. Siitä on osoituksena tämä voimaa täynnä oleva paikka. Paikka, jossa kohtaavat muinaisarvot – törmärannikko luonnonarvona ja kartano kulttuuriarvona.

Kartanon isäntä on kunnostanut lisäksi entiset sotilaskohteet. Rajavartioston valonheitinrakennus on nykyisin konferenssitilat sisältävä meritorni, sotaväen varastorakennus taas leirintärakennus julkisine käymälöineen ja pesutiloineen matkailuautoilijoita varten. Sotaväen kaatopaikkana käyttämään entiseen sorakuoppaan on rakennettu laululava, joka on suosittu paikka kesäkonserteille ja esityksille. 

Erottamaton osa kartanokokonaisuutta on ikipuiden koristama puistoalue, jolle ilmettä antavat paviljongit ja pergolat, polut ja keinukenttä. Tärkeä paikka kartanon omistajan sydämessä on Baltian klinttiä esittelevällä ulkonäyttelyllä. Miljardeja vuosia käsittävä ”Ajan tie” antaa katsauksen Viron geologiasta ja siihen kuuluu siirtolohkareen mittaisia näytteitä kivilajeista.

Maakunnan tunnetuin luonto-opas Enn Käiss esittää siellä kysymyksen: mikä on se, joka on pellolla ja jonka luona on yleensä luonnonsuojelumerkki? Siirtolohkare. Ja miksi se on siirtolohkare? Koska se on ensimmäinen Suomesta tullut humanitaarinen apu, joka saapui Viroon jo 5000 vuotta ennen kuin virolaiset itse.
Ylellistä majoittumista.


Kartano on ollut Sakalla lähes 400 vuoden ajan. Se perustettiin sen jälkeen, kun Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf oli lahjoittanut täkäläiset maat Skotlannista kotoisin olleelle Jürgen Leslielle. Leslie oli Narvan raatimiehenä yli kaksikymmentä vuotta, mutta asui lähinnä omilla maillaan Sakalla. Myös kartanon viimeisillä omistajilla Löwis of Menareilla oli skotlantilaiset juuret ja he poistuivat Virosta 2. marraskuuta vuonna 1939.

Baltiansaksalaisten pakkosiirtymisestä muistuttaa Sakan kartanossa muistomerkki Umsiedlung, joka on Tõnis Kaasikin perheen lahja Viron tasavallan satavuotispäiväksi ja samalla kumarrus baltiansaksalaisille näiden luomasta  Viroon jääneestä perinnöstä. 

Sakan-Ontikan liuskekivitörmälle pystytetty muistomerkki on 6,5 metrin korkuinen metalli-ikkuna, joka on avoinna merelle päin. Avatusta ikkunasta lentää ulos kolme pronssista kattohaikaraa. Saksan kansallislinnut vaikuttavat korkealla törmällä mahtavilta ja symboloivat niitä tuhansia perheitä, joiden piti toisen maailmansodan aattona jättää kotimaansa. 
Heiner von Löwis of Menar, joka oli kaksivuotias, kun hänen perheensä siirtyi Sakalta Saksaan, on Tõnis Kaasikille kiitollinen sekä muistomerkin pystyttämisestä että kartanon pelastamisesta. ”Se, mitä hän on tehnyt ja miten hän on saanut kartanon taas elämään, on ihailtavaa. Minulta kysytään usein, olenko Sakalla käydessäni surullinen. En, tunnen vain kiitollisuutta”, hän sanoi muistomerkin avajaisissa. 

Heiner von Löwis of Menarin ensimmäinen uudelleen tapaaminen Sakan kanssa tapahtui neuvostoajan lopulla, kun kartanon päärakennus oli erittäin huonossa kunnossa. Sen jälkeen entinen sotilas on palannut Sakaan yhä uudelleen. Hän on järjestänyt tänne sekä kulttuurimatkoja että pitänyt täällä sukukokouksiaan. Nykyisin Löwis of Menar -nimisiä on 35 maassa. Heidän joukossaan on tiedemiehiä ja lääkäreitä, poliitikkoja ja toimittajia.

Aateliset vieraat suosivat luonnollisesti majoittumista päärakennukseen, mutta Sakan kartano on huomaavainen isäntä ja kartanosta jokainen lomailija löytää majoituksen itselleen sopivaan hintaan. Majoitus vaihtelee telttailusta tilavaan sviittiin asti. Kahden ääripään väliin jäävät matkailuautomajoitus, leirintämökkihuoneet ja kolmen tähden hotellihuoneet kartanon sivurakennuksessa, jossa aikoinaan oli upseerien asuntoja.
Rentoutumista kylpylässä.


Holvikattoinen ravintola kartanon päärakennuksessa on avoinna kaikille, ei vain kartanossa majoittuville. Koska Sakan kartanon ravintola on koko Virossa tunnettu maukkaasta ruoastaan, tulosta suositellaan ilmoittamaan etukäteen ja varaamaan ravintolasta pöytä. Pieni vinkki: asiakkaiden suosikki on naudan sisäfilee perunagratiinin, wokkivihannesten ja punaviini-katajanmarjakastikkeen kera.

Ravintolasta voi tilata myös eväsretkikorin raikkaassa ulkoilmassa ruokailuun. Sopivan paikan eväiden syömiseen löytää joko kartanon puistosta tai hotellin alapuolella sijaitsevalta hiekkarannalta, johon pääsee portaita pitkin.
Porrastasanteilta voi ihailla vehreää klinttimetsää, jota kutsutaan myös pohjoismaiseksi sademetsäksi. Sakan ranta on yksi luontokuvaajien suosikkipaikoista. Outoa ajatella, että vielä 15 vuotta sitten tuota kauneutta saattoi ihailla vain 50 metrin korkuisen törmän päältä. 

Luonnonystävät, jotka haluavat kulkea retkipolkua, saavat hotellista kartan, joka opastaa alas rantaan, sieltä mahtavan vesiesityksen tarjoavan Kivisillan putouksen luo ja takaisin törmän päälle.
Retkipolku, joka on vai kaksi kilometriä pitkä, tarjoaa portaiden vuoksi melkoisen fyysisen rasituksen. Suurinta rasitusta eivät saa kuitenkaan jalka- vaan silmälihakset, joiden tulee kaikin voimin ponnistella tavoittaakseen kaiken tuon kauneuden. Sekä luonnon että ihmiskäsien luoman.
SIRLE SOMMER-KALDA


Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:
https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/

Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti