tiistai 2. kesäkuuta 2020

Itä-Viron törmärannikko häikäisee näkymillään


Kiehtovia paikkoja Itä-Viron törmärannikolta löytää Toilasta itään päin liikkumalla. Itä-Virumaan luonto-opas Enn Käiss kertoo, että Valasten putous ympäristöineen on kaikkein kuuluisin ja turistiryhmät osaavat kysyä sitä itse, mutta Päiten törmää matkailijat eivät osaa tiedustella. Mikäli aikataulu vain mahdollistaa, Enn Käiss tarjoaa sitä itse - Vokan ja Sillamäen välissä paljastuva rosoinen Päiten törmä on hänen suosikkipaikkansa sekä oppaana että valokuvaajana.

Valokuvaajana Enn Käiss on tavoittanut siellä mahtavia hetkiä. ”Kun aurinko on etelässä, alhaalla on kolme kohouman jälkeä − varjoa −, joka on kuin Egyptin pyramidit rantakaistaleella”, hän mainitsee esimerkkinä. 

Oppaan mukaan 41 metrin korkuinen Päiten törmä ansaitsisi oman näköalatasanteensa, jonka rakentamisen Toilan kunta on myös lisännyt suunnitelmiinsa. Se olisi makupala valokuvaajille ja luonnonystäville, jotka nyt vaarantavat upeita näkymiä tavoitellessaan henkensä. Niin kauan kuin vaikeasti tavoitettava törmä ei avaudu koko kauneudessaan näköalatasanteelta, Enn Käiss ei suosittele törmälle kiipeilemään menemistä, sillä reuna saattaa olla alapuolelta tyhjä ja niin sen mukana voi pudota alas.

Päite eroaa muista törmärannikon osuuksista sikäli, että siellä törmä on näkyvissä myös meren rannassa käveltäessä. Tämä johtuu siitä, että näkymää estävää metsävyöhykettä ei ole. Esimerkiksi Valastella tai Sakalla törmärannikon näkee koko vaikuttavuudessaan vain silloin, kun puissa ei ole lehtiä. Muuna aikana metsä on suoraan sanottuna tiellä.

Toisaalta voidaan kirota, että metsä on tiellä. Toisaalta tiheä ja vehreä törmämetsä on jo sinällään nähtävyys. Kivenmurskaisella rinteellä liuskekivitörmän ja meren välissä kosteassa ja varjoisassa ympäristössä kasvaen se saavuttaa vehreyden lisäksi myös poikkeuksellisen lajirikkauden. Lehtipuut, runsaslajinen pensasto, saniaistukot ja pehmeä sammalmatto synnyttävät tunteen kuin olisi sattunut pohjoismaiseen viidakkoon.


Viidakkovaikutelmaa lisää se, että törmämetsiä on hoidettu vähän ja ne ovat säilyttäneet muinaisen ilmeensä. Suurenmoisia paikkoja törmämetsään tutustumiseen ovat Sakan ja Valasten retkipolut. Törmämetsässä liikkumisen helpottamiseksi on Valastella rakennettu uudet pitkospuut ja luontoarvoja esittelee yli 20 infotaulua.
Sirle Sommer-Kalda

Seuraa Itä-Viron tapahtumia myös verkosta:


https://idaviru.ee/fi/seikkailumaa-tapahtumat-2020/
Seuraa blogia Matkalla itä-Virossa – seikkailuja ja elämyksiä, katso videoita Youtubesta, vieraile Itä-Virossa. Blogit ja videot löydät muun muassa Googlesta ja Itä-Viro ystävät –Facebook-sivulta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti